Melottu reitti näkyy tässä kartalla

Käytiin pienellä porukalla Freetime Factoryn Isto Toolan johdolla kiertämässä Mantansaari. Reissuun lähdettiin Huittisista. Matkalle kertyi kaikkiaan pituutta 31 km ja aikaa saatiin tuhlattua kaikkiaan viitisen tuntia. Melontaan käytimme aikaa hieman reilun neljä tuntia.

Jälleen keli oikein suosi melomista. Joen pinta oli lähes pelityyni, vain pientä liplatusta, jota ei edes huomannut. Alkumatkan aurinkokin pysyi pilven takana, joten matka oli oikein leppoisaa.

Kyseinen reitti on melomisen arvoinen, jo pelkästään Mantansaaren ympäristön vesistön ansiosta. Aivan mielettömän upeat maisemat ja rauhallista menemistä. Matkaa täydensi vielä Iston tietämys matkan luontokohteista.

Kaikkiaan jälleen oikein loistava melonta reissu, ja taisi samalla olla myös kesän pisin reissu.

Taukoja reissun aikana pidimme kaksi. Ensimmäinen tauko oli Mantansaaren kohdilla, jonka vietimme vesillä. Muodostimme lautan ja evästimme siinä. Matkaa tähän mennessä kertynyt noin 13 km.

Toinen ja samalla viimeinen tauko oli Mantansaaresta noin 10 km päässä. Tuo matka tultiinkin hieman vauhdikkaammin, sillä aikaa matkaan kului hieman reilu tunti.

Kuvia reissusta:

Tietoja reissusta:

Etäisyy: 31,03 km
Korkeuden lisäys: 1.044 m
Kokonaisuuden keskinopeus: 6,5 km/h
Liikkeellä olon keskinopeus: 7,1 km/h
Huippunopeus: 10,5 km/h