ORIENTOIVA HARJOITTELU (MUU AINE)
nimikkoluokan seuranta | oman aineen seuranta | opetushetket | vieraan aineen seuranta

 

MUIDEN AINEIDEN OPPITUNTIEN SEURAAMINEN

Opetusharjoittelussa pitää seurata viisi (10) oppituntia ns. muita aineita, eli sellaisia aineita joita ei itse opeta.

Tarkempia ajatuksia muiden aineiden seuraamisesta löytyy tästä artikkelista.

1. | 2. | 3. | 4. | 5. | 6. | 7. | 8. | 9. | 10.



PE 9.9.2005, 7C MUSIIKKI KLO 10:00 - 10:45

Oli mielenkiintoista olla seuraamassa jotain sellaista tuntia, josta itselläni on mukavat muistot  omalta kouluajaltani.  Kuitenkin paljon on muuttunut siitä mitä silloin oli, kun itse olin peruskoulussa.

Pelkästään musiikkiluokka oli mielenkiintoinen ja aiheeseen hyvin sopiva, sillä luokan jokaisella seinustalla oli soittimia, jos jonkinlaisia. Itse kiinnitin erityisesti huomiota koskettimiin ja iMac yhdistelmiin, joita luokan takaosassa oli. Tekikin mieli jäädä keskustelemaan kyseisestä kokoonpanosta opettajan kanssa.

Muuten tunti oli mielenkiintoinen. Opettajan ote oppilaisiin oli rento sekä rauhallinen, mutta kuitenkin asiallinen ja tiukka. Ainakin itsestäni tuntui siltä, että lapset oikeasti olivat aidosti kiinnostuneita oppimaan soittamaan kitaraa. Ovela tapa opettaa kitaran sointuja oli se, että vasen käsi vietiin polvelle ja katsottiin kuka soitti nopeiten halutun soinnun.



KE 14.9.2005, 7C TEKNINENKÄSITYÖ KLO 8:00 - 8:50

Opettaja antoi oppilaiden työskennellä todella vapaasti. Auskut saivat rauhassa tutkia luokkaa ja keskustella oppilaiden kanssa. Opettaja myös antoi tärkeitä vinkkejä opetukseen, jotka pohjautuivat hänen omiin kokemuksiinsa. Näitä vinkkejä mm. olivat:
  1. ensimmäisillä tunneilla tulee näyttää "kaapin paikka"
  2. koulukiusaaminen välittömästi kuriin --> kiusatkaa vaikka opettajaa
  3. opettele tunnistamaan koulukiusaaminen
  4. pidä pelisäännöistä kiinni


KE 14.9.2005, 7A ÄIDINKIELI KLO 11:15 - 12:00

Olin ensimmäistä kertaa kuuntelemassa 7A -luokkaa ja kyseistä opettajaa. Tein seuraavat huomiot tunnista:

  • Opettaja kyseli paljon oppilailta.
  • Oppilaat puuhailivat todella paljon omiaan, varsinkin tunnin alkuvaiheissa.
  • Luokassa oli aistittavissa melko usein jonkin asteista kyllästymistä ja turhautumista.
  • Luokka oli aika levoton ja suurin osa pojista jutteli omiaan kun käytiin erilaisia määrittelyjä/muista asioita lävitse.
  • Kaikilla tunneilla suositaan ryhmätöitä.


KE 14.9.2005, LUKIO MUSIIKKI KLO 12:45 - 14:00

On kumma huomata kuinka musiikin opettaja saa rauhattomankin porukan rauhoittumaan sekä seuraamaan opetusta. Hänen tyylinsä on todella persoonallinen ja hän todellakin nauttii opettamisesta ja oppilaista. Tuo on huomattavissa opettajan työstä ja suhtautumisesta musiikkiin, opetukseen sekä oppilaisiinsa.

Hänen vahvuutenaan on opettaa teoriaa siten, ettei se kuulosta tylsältä ja pitkäveteiseltä. Hän maustaa opetustaan huumorilla sekä useilla erilaisilla havaintomenetelmin (musiikki näytteitä, demoja, esitystä, yms.).

Tällä tunnilla käytiin lävitse musiikin teoriaa. Käsiteltäviä asioita olivat moniäänisyys sekä akustiikka. Käytännössä puhuttiin kirkkomusiikista sekä kirkkojen akustiikasta.

Luokassa on iMac + Yamaha PSR-290 kokoonpanoja viisi (5) kappaletta.




 

© Mauri Heinonen